Moni ala kasvaa pandemiasta huolimatta. Nopea kasvu saadaan aikaan digitalisaatiolla

Kirjoittanut: Aki Inkeroinen, Managing Director of Espeo Finland

Grow your business

Tilaa kuukausittainen uutiskirje ja saat lisää hyödyllistä tietoa menestyksesi tueksi

Koronavirus löi maailmantalouden polvilleen. Erityisesti pienyrityksille pandemia on ollut tuhoisa. Samalla kuitenkin yllättävän monella alalla on tapahtunut kasvua vaikeasta tilanteesta huolimatta. Mistä on kysymys?

Siirry toimialaan:

Moni ala kasvaa pandemiasta huolimatta. Nopea kasvu saadaan aikaan digitalisaatiolla

Vuodelle 2020 ennakoitiin selkeää laskusuhdannetta maailmantaloudessa, mutta monen analyytikon yllätykseksi taloustilanne onkin toipunut yllättävän hyvin. Esimerkkinä toimivat osakemarkkinat, jotka palautuivat alun kolhun jälkeen hyvin nopeasti takaisin ennalleen.

Monet yritykset ovat noteeranneet kohisevaa kasvua. Nämä ovat yrityksiä, jotka ovat nähneet vallitsevissa olosuhteissa enemmänkin tilaisuuden kuin ongelmia, ja hyödyntävät uusia olosuhteita panostamalla teknologiaan sekä uusiin digitaalisiin ratkaisuihin. Meille tämä kehityskulku tarkoittaa tilaisuutta hyödyntää osaamistamme: ohjelmistoalan asiantuntijoina pystymme auttamaan muita yrityksiä sopeutumaan nopeaan kasvuun ja maksimoimaan liiketoimintahyödyt päivittämällä tekniset ratkaisut ajantasaisiksi.

Seitsemän alaa, jotka kasvoivat pandemian aikana

1. Teollisuus

Suomessa on paljon valmistavan teollisuuden yrityksiä, jotka laajentavat toimintaansa vahvasti juuri nyt. Monet alan yrityksistä ovat huomanneet, että toiminnan digitalisointi auttaa kasvattamaan liiketoimintaa ja pärjäämään kilpailussa Kiinalaista tuontia vastaan. Kasvanut tehokkuus, optimoitu datankäsittely, laajentuneet mahdollisuudet innovaatiossa, kustannustehokkuus — digitalisoinnin edut ovat laajat.

Teollisuusyritykselle toiminnan digitalisointi voi tuntua valtavalta urakalta, mutta meidän kokemuksemme mukaan prosessi onnistuu varsin kätevästi, kunhan apuna on asiantunteva taho ohjaamassa muutosta.

Espeo Software on auttanut monia yrityksiä juuri tässä prosessissa. Konsulttiasiantuntijamme Kris Honkola ohjaa asiakkaitamme digiloikan toteutuksessa avustamalla yrityksiä löytämään kehityskohteet joihin täytyy panostaa ja arvioimaan liiketoiminnan keskeisiä tarpeita.

Lue lisää: Tietoturvauhat ja teknologian merkitys niiden ehkäisyssä

2. Rakennus- ja kiinteistöala

Koronan seurauksena ihmisille on jäänyt kansakunnan tasolla miljardeja euroja rahaa säästöön. Tämä on aiheuttanut sen, että luottamus talouteen on kasvanut ja kulutus noussut. Kaikki tämä on johtanut kasvuun rakennusalalla ja kiinteistömarkkinoilla. Yhä useampi on ostanut uuden asunnon tai sijoittanut kiinteistöihin, mikä taas on lisännyt rahaliikennettä pankeille ja maksunvälittäjille.

Moni ala kasvaa pandemiasta huolimatta. Nopea kasvu saadaan aikaan digitalisaatiolla

Rakennusala on tehostanut toimintaansa panostamalla teknologiaan. Digitaalinen vallankumous koskee kaikkea liiketoimintaa, mukaan lukien rakentamista ja kiinteistöalaa. Monet rakennusalan yritykset ovat alkaneet ottamaan käyttöön uusia ratkaisuja, kuten pilvipohjaisia ohjelmistoratkaisuja työskentelyn sujuvoittamiseksi, droneja helpompiin ja tehokkaampiin tarkastuksiin paikan päällä työmaalla sekä robotteja ylimääräisten työkäsien saamiseksi. Oikotien asunnot ja työpaikat on yksi esimerkki toteuttamistamme sovelluksista. Olemme tehneet Oikotien kanssa yhteistyötä jo yli kymmenen vuotta.

3. Pankit ja maksujärjestelmät

Koronaviruspandemian myötä pankkiala on muuttanut toimintatapojaan radikaalisti. Pandemian johdosta melkein kaikilla pankki- ja rahoitusalojen osa-alueilla mietittiin vanhat toimintamallit uusiksi, kehitettiin uusia innovaatioita ja siirryttiin entistä enemmän digitaalisiin menetelmiin. Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF on arvioinut maailmantaloudelle 4,9 prosentin kasvua, tosin viime aikojen tapahtumien valossa todellinen lukema saattaa lopulta olla korkeampikin erityisesti länsimaissa ja kaukoidässä. Deloitten raportin mukaan pankkien kannattaisi panostaa digitaalisten kanavien uusiin käyttäjiin hyödyntäen kohdistettua markkinointia ja sitoutusstrategioita. Pankkien tulisi myös investoida digitaaliseen, asiakaskeskeiseen teknologiaan, jonka avulla asiakaskokemuksesta tehdään mahdollisimman saumaton.

Meillä on vahva kokemus tällaisten strategioiden ja ratkaisujen kehittämisestä asiakkaillemme. Esimerkkimme pankkisovelluksesta on joustava toistuvien maksujen moduuli, jonka kehitimme Intelligent Payments Groupille. Voit lukea tästä enemmän täältä.

4. Cleantech

Koronaviruspandemia on muuttanut ihmisten toimintatapoja. Teknologisen kehityksen tulee ottaa tämä huomioon esimerkiksi uusiutuvan energian ja cleantechin aloilla. Uusiutuvaan energiaan suuntautuneet yritykset panostavat vahvasti digitaaliseen innovaatioon, ja valtiot tukevat tätä kehitystä.

Esimerkkinä digitalisaatioon panostaneista cleantech-yrityksistä käy suomalainen Ensto, joka kehittää ja toteuttaa sähköistysratkaisuja sähkönjakeluun ja rakennuksiin. Autoimme Enstoa kehittämään pilvipohjaista hallintaohjelmistoa sähköautojen latausasemille. Voit lukea lisää yhteistyöprojektistamme täältä.

Moni ala kasvaa pandemiasta huolimatta. Nopea kasvu saadaan aikaan digitalisaatiolla

5. Sähköautot

Vuonna 2020 Euroopan automyynti kutistui 22%, kertoo International Energy Agencyn tutkimus. Samalla uusien sähköautojen rekisteröinnit yli kaksinkertaistuivat 1,4 miljoonaan kappaleeseen, nostaen niiden kokonaisosuuden autoista kymmeneen prosenttiin. Norjassa sähköautoja on jo peräti 75% kaikista autoista. Vielä kaksi vuotta sitten määrä oli kolmanneksen pienempi. Muut maat seuraavat perässä. Tämä tietää valtavaa mahdollisuutta sähköautoalalle, mutta myös haasteita esimerkiksi autojen valmistusteknologian, latauspisteiden infrastruktuurin ja autojen ohjelmistojen etäpäivityksen osalta.

Polttomoottoriautot ovat mekaanisia laitteita, mutta sähköautot ovat käytännössä liikkuvia tietokoneita, joten kaikki ratkaisutkin tehdään ensisijaisesti ohjelmallisesti. Sähköautomarkkinoiden jatkuva kasvu luo kasvavan tarpeen erilaisille sähköautojen ohjelmistoille, ja Espeo Software voi toteuttaa ne.

6. Kaupan ala

Koronaviruksen myötä miljoonat ihmiset ympäri maailmaa siirtyivät etätöihin, ja tätä kautta matkakulut ja kulutus vähenivät tilapäisesti. Monen ihmisen säästöt ovat karttuneet tämän myötä, mikä taas on johtanut uusiin mahdollisuuksiin sijoittaa ja tehdä uusia hankintoja. Kaupan alan yritykset ovat kasvaneet, mutta samalla näiden yritysten on kuitenkin myös sopeuduttava pandemian tuomiin muutoksiin kuluttajien käyttäytymisessä.

Kuluttajat siirtyvät yhä enemmän tekemään ostoksensa netissä, joten digitaalisiin ratkaisuihin panostaminen on elintärkeää kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Ohjelmistojen avulla pystytään hallitsemaan suuria datamääriä, analysoimaan asiakkaiden käytöstä ja optimoimaan hinnoittelua, tarjouksia ja inventaariota reaaliajassa. Nämä ovat kaikki kilpailuetua tuovia prosesseja, joita kaupan alan yritysten kannattaa harkita ottavansa mukaan strategiaansa.

Business Value Assessment Workshop on meidän menetelmämme, kun lähdemme digitalisoimaan asiakkaan liiketoimintaa. Sen avulla parannetaan kustannustehokkutta ja kilpailukykyä sekä saadaan uusia asiakkaita.

7. Terveyspalvelut

Kenties kaikista aloista eniten koronavirus muutti terveydenhuoltoa. Perinteiset toimintamallit täytyi uusia nopeasti, ja terveysala onkin investoinut ahkerasti uusiin ratkaisuihin.

Kun liikkumisrajoitukset ja turvavälit astuivat voimaan, tapaamiset kasvotusten vähenivät ja terveyspalveluiden tuottajien täytyi sopeutua tilanteeseen nopeasti. Lääkärin ja asiakkaan välinen etäasiointi on yleistynyt valtavasti pandemian aikana: vuonna 2020 kommunikointi hoidettiin Suomessa etänä jopa kymmenen kertaa useammin kuin edellisvuonna.

Tämän muutoksen uskotaan jäävän pysyväksi osaksi terveyspalvelujen toteutusta jatkossa. Tulee entistä tärkeämmäksi, että digitaaliset palvelut ajanvarauksien, lääkärinpalveluiden ja muiden hoitopalveluiden toteuttamiseksi toimivat saumattomasti. Terveyspalvelujen tuottajien on huomioitava kasvavat digitaalisten palveluiden tarpeet osaksi strategiaansa.

Voit lukea lisää etäterveydenhuollon murroksesta e-kirjastamme Medtech Oasis: Emerging healthcare trends in UAE.

Moni ala kasvaa pandemiasta huolimatta. Nopea kasvu saadaan aikaan digitalisaatiolla

Harkitsetko sovelluskehityksen ulkoistusta?

Kokeneita ja asiantuntevia ohjelmistokehittäjiä tarvitaan jatkossa entistä enemmän, kun yritykset kasvavat ja mukautuvat uusiin olosuhteisiin.

Espeo Software on kehittänyt ohjelmistoja suomalaisille yrityksille etätyönä jo yli 13 vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olemme hioneet työskentelytapamme mahdollisimman tehokkaiksi, ja kattavaan kokemukseemme nojaten pystymme hoitamaan ulkoistetut ohjelmistokehitysprojektit tehokkaasti ja varmalla otteella. Myynnin ja konsultaation tiimimme Suomessa yhdessä Puolan ohjelmisto-osaajiemme kanssa takaavat tasokkaan palvelun ja laadukkaan lopputuloksen.

Ja mitä se meidän kattava kokemuksemme on? Suomen-tytäryhtiömme toimitusjohtajalla, Aki Inkeroisella on kokemusta liiketoimintakriittisten ICT-ratkaisujen toteuttamisesta Suomen yritysmaailmassa yli 30 vuoden ajan, ja liiketoiminnan konsulttimme Kris Honkola on opastanut yrityksiä ympäri maailmaa yhtä kauan. Siinä on yhteensä 60 vuotta osaamista tuloksekkaasta liiketoiminnasta, jonka yrityksesi voi saada käyttöönsä.

Kasvaako yrityksesi mutta et tiedä, miten parhaiten hyödyntää kasvu? Voimme auttaa yritystäsi löytämään oikean reitin eteenpäin kattavaan asiantuntemukseemme nojaten.
Jätä meille viesti, ja asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.
How can we help you start your new digital project?
You can select more than one answer.
Are you looking for any particular skills?
You can select more than one answer.
Let us know, how we can reach you
* Required fields
Miten voimme auttaa digitaalisen projektin aloittamisessa?
Voit valita useamman vastausvaihtoehdon.
Etsitkö tiettyä taitoa?
Voit valita useamman vastausvaihtoehdon.
Kerro meille kuinka voimme tavoittaa teidät
* Pakolliset kentät